NED Raspberry Strong Winter Tour

NED Raspberry Strong Winter Tour

Events
568
Opened at
2023

NED Raspberry Strong Winter Tour

Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024 
 
Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!

Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan kahden päivän finaaliturnaukseen Jyväskylässä 23.-24.3! 

Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!

Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.  

Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! 
 
Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour

Events

Show past
Wednesday, 13.12.2023
Wed
13.12
17:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Oulu Limingantulli - ND
Padel Club Finland Limingantulli, Oulu
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.     Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!      Lisätiedot:    Gharib Ikni050-3140555Gharib.ikni@padelclub.fi
Friday, 15.12.2023
Fri
15.12
17:00
- Sun
17.12
NED Raspberry Strong Winter Tour– Lahti – Naiset/Miehet E- Mixty Harraste
Padel Club Finland Lahti, Lahti
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.     Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!      Lisätiedot:    Erik Kakko050 530 8300 e.kakko@wearepadel.com
Fri
15.12
17:00
- Sat
16.12
NED Raspberry Strong Winter Tour-Joensuu- ND / Mixty kokeneet / ME
Padel Club Finland Joensuu, Joensuu
Perjantaina klo 17 NDLauantaina klo 10 Mixty kokeneet, klo 13 MEWinter Tourille joulukuun tarjous!! Osallistumismaksu 20€ ja Periferian Padelin jäsenille 17€Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!    Lisätiedot:   Sami Vuomajoki 050 554 7667sami.vuomajoki@padelclub.fi
Fri
15.12
06:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - ND/MD
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024   Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailuiden aikataulu Naiset D - 15.12.2023 klo 17:00-21:00Miehet D - 15.12.2023 klo 17:00-21:00Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.     Osakilpailun hinta 28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!      Lisätiedot:   Ella Forsblom 050 3585455  ella.forsblom@padelclub.fi  Maija Saunamäki 050 5129592 maija.saunamaki@padelclub.fi 
Fri
15.12
18:00
- Sat
16.12
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pori - MD, ND, Mixty Kokeneet
Padel Club Finland Pori, Pori
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024 Alustava aikataulu:PE 15.12.2023Klo 18:00 - 22:00 MD, NDLA 16.12.2023Klo 12:00 - 26:00 Mixty KokeneetPadel Club Finland Pori pidättää oikeuden muutoksiin. Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   KilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lue lisäähttps://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtajaJussi Varjus0503580395jussi.varjus@padelclub.fi
Fri
15.12
16:30
- Sat
16.12
NED Raspberry Strong Winter Tour - Hyvinkää/Riihimäki/Järvenpää Naiset E & Miehet E
Padel Club Finland Järvenpää, Järvenpää
Aikataulut:Miehet E 15.12.23 alkaen klo 17.30 -> Padel club Finland JärvenpääNaiset E 16.12.23 alkaen klo 10.00 -> Padel club Finland JärvenpääPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen NED Raspberry Strong Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta XX/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot:Hyvinkää: Osmo Tuomisto 050-3360049 tai osmo.tuomisto@padelclub.fiJärvenpää: Anu-Ly Kibuvits 040- 767 4475 tai A.kibuvits@wearepadel.com
Fri
15.12
06:00
- Sun
17.12
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Itä - NE/ME/NC/MC/Mixty Harraste
Padel Club Finland Pirkkola, Helsinki , Padel Club Finland Myllypuro, , Padel Club Finland Tammisto,
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Naiset E - perjantai 15.12 klo 17:00-21:00 PIRKKOLAMiehet E - perjantai 15.12 klo 17:00-21:00 MYLLYPUROMixty Harraste - lauantai 16.12 klo 16:00-20:00PIRKKOLANaiset C - sunnuntai 17.12 klo 16:00-20:00 PIRKKOLAMiehet C - sunnuntai 17.12 klo 10:30-14:30 TAMMISTOKahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Padel Club Finland Myllypuro - Ratasmyllynkuja 1Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi 
Fri
15.12
17:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Itä - MC, NC, Mixty harraste
Padel Tampere - Hervanta, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Fri
15.12
17:00
- Sun
17.12
NED Raspberry Strong Winter Tour – Imatra – E sarja
Padel Club Finland Ukonniemi Imatra, Imatra
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Tapio Kinnunen050-363 9933t.kinnunen@wearepadel.com
Fri
15.12
17:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Oulu Limingantulli - Mixty Kokeneet
Padel Club Finland Limingantulli, Oulu
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.     Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!      Lisätiedot:    Gharib Ikni050-3140555Gharib.ikni@padelclub.fi
Fri
15.12
17:00
- Sat
16.12
NED Raspberry Strong Winter Tour - Jyväskylä - ME, NE, Mixty harraste, Mixty kokeneet
Padel Club Finland Jyväskylä, Jyväskylä
Aikataulu:ME ja NE perjantaina klo 17.00Mixty harraste ja Mixty kokeneet lauantaina klo 10.00Jos joku luokka on täynnä 8/8, niin voi silti ilmoittautua varasijalle. Kaavioita voidaan laajentaa, jos riittävästi osallistujia ja kenttätilanne sallii.Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!   Lisätiedot:  Mikko Pajunenp. 0505548848 mikko.pajunen@padelclub.fi 
Fri
15.12
16:30
- Sat
16.12
NED Raspberry Strong Winter Tour – Kuopio - Mixty kokeneet, ME, NE, MC, NC
Padel Club Finland Kuopio, Kuopio
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 2-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Aikatauluperjantaina klo 16.30 alkaen Mixty Kokeneetlauantaina klo 10.00 alkaen ME, NEPidätämme oikeudet kepeisiin muutoksiin. Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!   Lisätiedot:   Jyrki Herojyrki.hero@padelclub.fi040 503 0143
Fri
15.12
16:00
3h
NED Raspberry Strong Winter tour - Kokkola - NAISTEN PIKKUJOULUT, ND, NE
Padel Club Finland Kokkola, Kokkola
Tervetuloa peleille ja viettämään padel-naisten pikkujouluja! Turnauksen jälkeen jatkamme illanviettoa yhdessä, tästä lisää infoa myöhemmin!NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa,27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa,kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!     Lisätiedot:    Emma Lönnbäck0505567886emma.lonnback@padelclub.fi 
Lotta Johanna Emma Elina Roosa
6/?
?
Saturday, 16.12.2023
Sat
16.12
11:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Länsi - MD, ND
Padel Tampere - Linnakallio New, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Sat
16.12
06:00
- Sun
17.12
NED Raspberry Strong Winter Tour - Kristiinankaupunki - NE, ME
Padel Club Finland Kristiinankaupunki,
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.     Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! 
Sat
16.12
10:00
5h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Lappeenranta - Miehet E, Naiset E
Padel Club Finland Lappeenranta, Lappeenranta
NED Raspberry Strong Winter tourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!Lisätiedot:Leevi Karhula0505542111leevi.karhula@padelclub.fi
Sat
16.12
10:00
4h
NED Raspberry Strong Winter tour - Kokkola - MD, ME
Padel Club Finland Kokkola, Kokkola
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa,27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa,kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!     Lisätiedot:    Emma Lönnbäck0505567886emma.lonnback@padelclub.fi
0/?
?
Sunday, 17.12.2023
Sun
17.12
14:00
NED Raspberry Strong Winter Tour – Loimaa – MC – MD – ME – ND
Padel Club Finland Loimaa, Loimaa
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourAlustava aikataulu klo 14 alkaen tai myöhemmin riippuen osallistujamäärästä.KilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta20e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Viimeiset tämän vuoden winter Tourit järjestetään Tapaninpäivänä 28.12. alustavasti alkaen klo 11.Lisätiedot:Padel Club Loimaa Sanni Kiviniemi050-5567796sanni.kiviniemi@padelclub.fi
Sun
17.12
10:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - ND
Padel Club Finland Pietarsaari, Pietarsaari
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Benjamin Strengell 0442419168Benjamin.strengell@padelclub.fi
Sun
17.12
10:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - Vaasa/Laihia - Mixty kokeneet, Mixty harrate
Padel Club Finland Vaasa, Mustasaari
NED Raspberry Strong Winter Tour Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot:  Joona Koskinen050 330 6661 joona.koskinen@padelclub.fi
Friday, 22.12.2023
Fri
22.12
17:00
- Sat
23.12
NED Raspberry Strong Winter Tour-Joensuu- MD / ME
Padel Club Finland Joensuu, Joensuu
Perjantaina klo 17 MDLauantaina klo 10 MEWinter Tourille joulukuun tarjous!! Osallistumismaksu 20€ ja Periferian Padelin jäsenille 17€Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!    Lisätiedot:   Sami Vuomajoki 050 554 7667sami.vuomajoki@padelclub.fi
Fri
22.12
18:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pori - MC, NC
Padel Club Finland Pori, Pori
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisäähttps://padelclub.fi/wintertour KilpailunjohtajaJussi Varjus0503580395jussi.varjus@padelclub.fi
Fri
22.12
17:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Itä - ME, NE
Padel Tampere - Hervanta, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Fri
22.12
16:30
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Länsi - MC, NC

NED Raspberry Strong Winter Tour - Jyväskylä - MC,NC
Padel Club Finland Jyväskylä, Jyväskylä
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!   Lisätiedot:   Mikko Pajunenp. 0505548848 mikko.pajunen@padelclub.fi 
Fri
22.12
16:30
- Sat
23.12
NED Raspberry Strong Winter Tour – Kuopio - MD, ND, Mixty harraste
Padel Club Finland Kuopio, Kuopio
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 2-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Aikatauluperjantaina klo 16.30 alkaen MD, NDlauantaina klo 10.00 alkaen Mixty harrastePidätämme oikeudet kepeisiin muutoksiin.Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!   Lisätiedot:   Jyrki Herojyrki.hero@padelclub.fi040 503 0143
Tuesday, 26.12.2023
Tue
26.12
11:00
NED Raspberry Strong Winter Tour – Loimaa – MC – MD – ME – ND
Padel Club Finland Loimaa, Loimaa
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta20e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lisätiedot:Padel Club Loimaa Sanni Kiviniemi050-5567796sanni.kiviniemi@padelclub.fi
Tue
26.12
06:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - Mixty Harraste
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailuiden aikataulu Mixty Harraste - 26.12.2023 klo 10:00-14:00 Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.     Osakilpailun hinta 28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!      Lisätiedot:   Ella Forsblom 050 3585455  ella.forsblom@padelclub.fi  Maija Saunamäki 050 5129592 maija.saunamaki@padelclub.fi 
Tue
26.12
10:00
- Wed
27.12
NED Raspberry Strong Winter Tour - Hyvinkää/Riihimäki/Järvenpää Miehet D / Naiset D / Miehet E / Naiset E
Aikataulut:Naiset E -> Ti 26.12 alkaen kello 10.30 Padel Club Finland HyvinkääMiehet E -> Ti 26.12 alkaen kello 10.30 Padel club Finland HyvinkääNaiset D - Ti 26.12 alkaen kello 10 Padel club Finland JärvenpääMiehet D -> Ti 26.12 alkaen kello 10 Padel Club Finland JärvenpääPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen NED Raspberry Strong Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot:Hyvinkää: Osmo Tuomisto 050-3360049 tai osmo.tuomisto@padelclub.fiJärvenpää: Anu-Ly Kibuvits 040- 767 4475 tai A.kibuvits@wearepadel.com
Tue
26.12
10:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pk Itä - Mixty Kokeneet
Padel Club Finland Myllypuro,
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluMixty Kokeneet - tiistai 26.12 klo 10:00-14:00 MYLLYPUROKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Padel Club Finland Myllypuro - Ratasmyllynkuja 1Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi  
Tue
26.12
13:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Oulu Limingantulli - Mixty Kokeneet
Padel Club Finland Limingantulli, Oulu
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.     Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!      Lisätiedot:    Gharib Ikni050-3140555Gharib.ikni@padelclub.fi
Tue
26.12
10:00
- Fri
29.12
NED Raspberry Strong Winter Tour– Kuopio - MC, NC, ME, NE, MD, ND, Mixty kokeneet, Mixty Harraste
Padel Club Finland Kuopio, Kuopio
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 2-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. AikatauluTiistaina klo 10.00 alkaen MC, NCKeskiviikko klo 10.00 alkaen ME, NETorstai klo 10.00 alkaen MD, NDPerjantai klo 10.00 alkaen Mixty kokeneet & HarrastePidätämme oikeudet kepeisiin muutoksiin.Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!   Lisätiedot:   Jyrki Herojyrki.hero@padelclub.fi040 503 0143
Wednesday, 27.12.2023
Wed
27.12
15:30
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - MD
Padel Club Finland Pietarsaari, Pietarsaari
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Benjamin Strengell 0442419168Benjamin.strengell@padelclub.fi
Wed
27.12
17:00
- Thu
28.12
NED Raspberry Strong Winter Tour-Joensuu- ME / MD / NE
Padel Club Finland Joensuu, Joensuu
Keskiviikkona klo 17 MD + METorstaina klo 17 NEWinter Tourille joulukuun tarjous!! Osallistumismaksu 20€ ja Periferian Padelin jäsenille 17€Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!    Lisätiedot:   Sami Vuomajoki 050 554 7667sami.vuomajoki@padelclub.fi
Wed
27.12
13:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pori - ME, NE
Padel Club Finland Pori, Pori
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisäähttps://padelclub.fi/wintertour KilpailunjohtajaJussi Varjus0503580395jussi.varjus@padelclub.fi
Wed
27.12
13:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Oulu Hiukkavaara - MD/ND
Padel Club Finland Hiukkavaara, Oulu
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.     Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!      Lisätiedot:    Henri Huovinen044- 535 9313Henri.huovinen@padelclub.fi
Thursday, 28.12.2023
Thu
28.12
13:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pori - MD, ND
Padel Club Finland Pori, Pori
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisäähttps://padelclub.fi/wintertour KilpailunjohtajaJussi Varjus0503580395jussi.varjus@padelclub.fi
Thu
28.12
16:00
- Fri
29.12
NED Raspberry Strong Winter Tour - Kristiinankaupunki - Mixty-Harraste, MD, NE
Padel Club Finland Kristiinankaupunki,
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  
Thu
28.12
13:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Oulu Limingantulli - MC/ME/NC/NE
Padel Club Finland Limingantulli, Oulu
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.     Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!      Lisätiedot:    Gharib Ikni050- 3140555Gharib.ikni@padelclub.fi
Thu
28.12
10:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - Lappeenranta - Miehet D, Naiset D
Padel Club Finland Lappeenranta, Lappeenranta
NED Raspberry Strong Winter tourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!Lisätiedot:Leevi Karhula0505542111leevi.karhula@padelclub.fi
Friday, 29.12.2023
Fri
29.12
15:32
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - ME
Padel Club Finland Pietarsaari, Pietarsaari
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Benjamin Strengell 0442419168Benjamin.strengell@padelclub.fi
Fri
29.12
17:00
- Sat
30.12
NED Raspberry Strong Winter Tour-Joensuu- MC / Mixty kokeneet / Mixty harraste
Padel Club Finland Joensuu, Joensuu
Perjantaina klo 17 MCLauantaina klo 10 Mixty kokeneet, klo 13 Mixty harrasteWinter Tourille joulukuun tarjous!! Osallistumismaksu 20€ ja Periferian Padelin jäsenille 17€Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!    Lisätiedot:   Sami Vuomajoki 050 554 7667sami.vuomajoki@padelclub.fi
Fri
29.12
13:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pori - Mixty Harraste
Padel Club Finland Pori, Pori
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisäähttps://padelclub.fi/wintertour KilpailunjohtajaJussi Varjus0503580395jussi.varjus@padelclub.fi
Fri
29.12
17:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Hyvinkää/Riihimäki/Järvenpää Mixty harraste/Mixty kokeneet
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen NED Raspberry Strong Winter Tour 2023 – 2024Aikataulut:Mixty Kokeneet -> Pe 29.12 alkaen kello 17 Padel club Finland HyvinkääMixty Harraste -> Pe 29.12 alkaen kello 17.30 Padel Club Finland Järvenpää   Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot:Hyvinkää: Osmo Tuomisto 050-3360049 tai osmo.tuomisto@padelclub.fiJärvenpää: Anu-Ly Kibuvits 040- 767 4475 tai A.kibuvits@wearepadel.com
Fri
29.12
06:00
- Sat
30.12
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Itä - MD/ND/NC/MC
Padel Club Finland Pirkkola, Helsinki , Padel Club Finland Myllypuro,
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluNaiset C - perjantai 29.12 klo 17:00-21:00 PIRKKOLAMiehet C - perjantai 29.12 klo 17:00-21:00 MYLLYPURO Naiset D - lauantai 30.12 klo 10:00-14:00 MYLLYPUROMiehet D - lauantai 30.12 klo 14:00-18:00 MYLLYPUROKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi 
Fri
29.12
17:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Itä - MD, ND
Padel Tampere - Hervanta, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Fri
29.12
17:00
- Sun
31.12
NED Raspberry Strong Winter Tour – Imatra – Mixty
Padel Club Finland Ukonniemi Imatra, Imatra
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Tapio Kinnunen050-363 9933t.kinnunen@wearepadel.com
Fri
29.12
13:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Oulu Limingantulli - Mixty Harraste
Padel Club Finland Limingantulli, Oulu
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.     Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!      Lisätiedot:    Gharib Ikni050-3140555Gharib.ikni@padelclub.fi
Fri
29.12
17:00
- Sun
31.12
NED Raspberry Strong Winter Tour - Jyväskylä - MD, ND,ME, NE, Mixty harraste, Mixty kokeneet
Padel Club Finland Jyväskylä, Jyväskylä
Aikataulu:MD ja ND perjantaina klo 17.00ME ja NE lauantaina klo 10.00Mixty harraste ja Mixty kokeneet sunnuntaina klo 10.00Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!   Lisätiedot:  Mikko Pajunenp. 0505548848 mikko.pajunen@padelclub.fi 
Saturday, 30.12.2023
Sat
30.12
06:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - ME/NE
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailuiden aikataulu Naiset E - 30.12.2023 klo 10:00-14:00Miehet E - 30.12.2023 klo 14:00-18:00Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.     Osakilpailun hinta 28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!      Lisätiedot:   Ella Forsblom 050 3585455  ella.forsblom@padelclub.fi  Maija Saunamäki 050 5129592 maija.saunamaki@padelclub.fi 
Sat
30.12
10:00
5h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Lappeenranta - Mixty Harraste, Miehet C, Naiset C
Padel Club Finland Lappeenranta, Lappeenranta
NED Raspberry Strong Winter tourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!Lisätiedot:Leevi Karhula0505542111leevi.karhula@padelclub.fi
Sat
30.12
11:00
NED Rasberry Strong Winter Tour - Seinäjoki - MC,MD,ND,NE
Padel Club Finland, Seinäjoki, Seinäjoki
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  
Sunday, 31.12.2023
Sun
31.12
12:00
NED Rasberry Strong Winter Tour - Seinäjoki MIXTO

Monday, 1.1.2024
Mon
1.1
11:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Itä - Mixty Kokeneet
Padel Club Finland Myllypuro,
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluMixty kokeneet - maanantai 1.1 klo 11:00-15:00 MYLLYPUROKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi 
Friday, 5.1.2024
Fri
5.1
18:00
- Sat
6.1
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pori - Mixty Kokeneet, MC, NC
Padel Club Finland Pori, Pori
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024 Alustava aikataulu:PE 05.01.2023Klo 18:00 - 22:00 Mixty KokeneetLA 06.01.2023Klo 12:00 - 26:00 MC, NCPadel Club Finland Pori pidättää oikeuden muutoksiin. Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   KilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lue lisäähttps://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtajaJussi Varjus0503580395jussi.varjus@padelclub.fi
Fri
5.1
16:30
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Länsi - MD, ND, Mixty Kokeneet
Padel Tampere - Linnakallio New, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Fri
5.1
17:00
- Sat
6.1
NED Raspberry Strong Winter Tour - Jyväskylä - MD,ND,MC,NC
Padel Club Finland Jyväskylä, Jyväskylä
Naiset D ja Miehet D perjantaina klo 17.00Naiset C ja Miehet C lauantaina klo 10.00Jos joku luokka on täynnä 8/8, niin voi silti ilmoittautua varasijalle. Kaavioita voidaan laajentaa, jos riittävästi osallistujia ja kenttätilanne sallii.Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!   Lisätiedot:   Mikko Pajunenp. 0505548848 mikko.pajunen@padelclub.fi
Päivi Sanna Ville Mikko Laura
8/?
?
Fri
5.1
17:00
- Sat
6.1
NED Raspberry Strong Winter Tour-Joensuu- ND / MD
Padel Club Finland Joensuu, Joensuu
Perjantaina klo 17 NDLauantaina klo 10 MDPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!    Lisätiedot:   Sami Vuomajoki 050 554 7667sami.vuomajoki@padelclub.fi
0/?
?
Saturday, 6.1.2024
Sat
6.1
14:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Itä - ND/MD
Padel Club Finland Pirkkola, Helsinki , Padel Club Finland Tammisto,
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluNaiset D - lauantai 6.1 klo 10:00-14:00 PIRKKOLAMiehet D - lauantai 6.1 klo 10:00-14:00 TAMMISTO Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi  
Sat
6.1
11:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Itä - MC, NC, Mixty Harraste
Padel Tampere – Linnainmaa, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Sat
6.1
10:00
3h
NED Raspberry Stong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - NE
Padel Club Finland Pietarsaari, Pietarsaari
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Benjamin Strengell 0442419168Benjamin.strengell@padelclub.fi
Sunday, 7.1.2024
Sun
7.1
06:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - ME/NE
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluMiehet E - sunnuntai 7.1 klo 09:00-13:00Naiset E - sunnuntai 7.1 klo 13:00-17:00Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi
Friday, 12.1.2024
Fri
12.1
18:00
- Sat
13.1
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pori - ME, NE, MD, ND
Padel Club Finland Pori, Pori
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024 Alustava aikataulu:PE 12.01.2023Klo 18:00 - 22:00 ME, NELA 13.01.2023Klo 12:00 - 26:00 MD, NDPadel Club Finland Pori pidättää oikeuden muutoksiin. Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   KilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lue lisäähttps://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtajaJussi Varjus0503580395jussi.varjus@padelclub.fi
Fri
12.1
17:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Itä - MD, ND, Mixty Kokeneet
Padel Tampere - Hervanta, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Fri
12.1
17:00
- Sun
14.1
NED Raspberry Strong Winter Tour - Jyväskylä - ME, NE, Mixty harraste, Mixty kokeneet, MC, NC
Padel Club Finland Jyväskylä, Jyväskylä
Mixty harraste ja Mixty kokeneet perjantaina klo 17.00Naiset E ja Miehet E lauantaina klo 15.00Naiset C ja Miehet C sunnuntaina klo 10.00Jos joku luokka on täynnä 8/8, niin voi silti ilmoittautua varasijalle. Kaavioita voidaan laajentaa, jos riittävästi osallistujia ja kenttätilanne sallii.Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!    Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour   Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24€/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!   Lisätiedot:   Mikko Pajunenp. 0505548848 mikko.pajunen@padelclub.fi
0/?
?
Saturday, 13.1.2024
Sat
13.1
06:00
- Sun
14.1
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK itä - NE/ME/NC/MC/Mixty Harraste
Padel Club Finland Tammisto, , Padel Club Finland Pirkkola, Helsinki , Padel Club Finland Myllypuro,
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Miehet E - lauantai 13.1 klo 13:00-17:00 PIRKKOLANaiset E - lauantai 13.1 klo 14:00-18:00 TAMMISTO Mixty Harraste - lauantai 13.1 klo 13:00-17:00 MYLLYPUROMiehet C - sunnuntai 14.1 klo 10:00-14:00 MYLYPURONaiset C - sunnuntai 14.1 klo 14:00-18:00 MYLLYPURO Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi 
Sat
13.1
11:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Länsi - MC, NC, Mixty Harraste
Padel Tampere - Linnakallio New, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Sat
13.1
10:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - Mixty Harraste
Padel Club Finland Pietarsaari, Pietarsaari
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Benjamin Strengell 0442419168Benjamin.strengell@padelclub.fi
Sunday, 14.1.2024
Sun
14.1
06:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - ND/MD
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluNaiset D - sunnuntai 14.1 klo 10:00-14:00Miehet D - sunnuntai 14.1 klo 14:00-18:00Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lisätiedot:Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi
Friday, 19.1.2024
Fri
19.1
18:00
- Sat
20.1
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pori - Mixty Harraste, Mixty Kokeneet
Padel Club Finland Pori, Pori
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024 Alustava aikataulu:PE 19.01.2023Klo 18:00 - 22:00 Mixty HarrasteLA 20.01.2023Klo 12:00 - 26:00 Mixty KokeneetPadel Club Finland Pori pidättää oikeuden muutoksiin. Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   KilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lue lisäähttps://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtajaJussi Varjus0503580395jussi.varjus@padelclub.fi
Fri
19.1
16:30
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Länsi - ME, NE
Padel Tampere - Linnakallio New, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Saturday, 20.1.2024
Sat
20.1
06:00
- Sun
21.1
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Itä - ND/MD/Mixty Kokeneet
Padel Club Finland Myllypuro, , Padel Club Finland Pirkkola, Helsinki
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Miehet D - lauantai 20.1 14:00-18:00 PIRKKOLANaiset D - lauantai 20.1 16:00-20:00 PIRKKOLAMixty Kokeneet - sunnuntai 21.1 10:00-14:00 PIRKKOLA Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluMiehet D - lauantai 20.1 14:00-18:00 PIRKKOLANaiset D - lauantai 20.1 16:00-20:00 PIRKKOLAMixty Kokeneet - sunnuntai 21.1 10:00-14:00 PIRKKOLAKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi  
Sat
20.1
11:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Itä - MC, NC
Padel Tampere – Linnainmaa, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Sat
20.1
06:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - ME/NE
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluMiehet E - lauantai 20.1 klo 10:00-14:00Naiset E - lauantai 20.1 klo 14:00-18:00Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lisätiedot:Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi
Sat
20.1
10:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - MD
Padel Club Finland Pietarsaari, Pietarsaari
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Benjamin Strengell 0442419168Benjamin.strengell@padelclub.fi
Sunday, 21.1.2024
Sun
21.1
06:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - Mixty Harraste
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Mixty Harraste - sunnuntai 21.1 klo 10:00-14:00Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lisätiedot:Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi
Friday, 26.1.2024
Fri
26.1
18:00
- Sat
27.1
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pori - MD, ND, ME, NE
Padel Club Finland Pori, Pori
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024 Alustava aikataulu:PE 26.01.2023Klo 18:00 - 22:00 MD, NDLA 27.01.2023Klo 12:00 - 26:00 ME, NEPadel Club Finland Pori pidättää oikeuden muutoksiin. Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   KilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä.Osakilpailun hinta24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lue lisäähttps://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtajaJussi Varjus0503580395jussi.varjus@padelclub.fi
Fri
26.1
17:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Itä - ME, NE
Padel Tampere - Hervanta, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Saturday, 27.1.2024
Sat
27.1
00:00
- Sun
28.1
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Itä - ME/NE/MC/NC/Mixty Harraste
Padel Club Finland Tammisto, , Padel Club Finland Pirkkola, Helsinki , Padel Club Finland Myllypuro,
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluNaiset E - lauantai 27.1 klo 16:00-20:00 PIRKKOLAMiehet E - lauantai 27.1 klo 14:00-18:00 MYLLYPURONaiset C - sunnuntai 28.1 klo 10:00-14:00 MYLLYPUROMixty Harraste - sunnuntai 28.1 klo10:00-14:00 PIRKKOLAMiehet C - sunnuntai 28.1 klo 10:30-14:30 TAMMISTOKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi 
Sat
27.1
11:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Tampere Länsi - MD, ND
Padel Tampere - Linnakallio New, Tampere
Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin.Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta.Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon! Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Kilpailusäännöt Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla.Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla.Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla.Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana.Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.Yksi osakilpailu kestää noin 3-4h riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailun hinta 28e/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista. Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lue lisää:https://padelclub.fi/wintertourKilpailunjohtaja:Jussi Varjus 0503580395jussi@padeltampere.fi
Sat
27.1
06:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - ND/MD
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!Naiset D - lauantai 27.1 klo 10:00-14:00Miehet D - lauantai 27.1 klo 14:00-18:00Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lisätiedot:Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi
Sat
27.1
10:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - ND
Padel Club Finland Pietarsaari, Pietarsaari
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Benjamin Strengell 0442419168Benjamin.strengell@padelclub.fi
Saturday, 3.2.2024
Sat
3.2
06:00
- Sun
4.2
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Itä - MD/ND/Mixty Kokeneet
Padel Club Finland Tammisto, , Padel Club Finland Myllypuro,
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluMixty kokeneet - lauantai 3.2 klo 13:00-17:00 MYLLYPURONaiset D - sunnuntai 4.2 klo 10:30-14:30 TAMMISTOMiehet D - sunnuntai 4.2 klo 13:00-17:00 MYLLYPUROKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi 
Sat
3.2
06:00
4h
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - Mixty Harraste
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Mixty Harraste 3.2 lauantai klo 14:00-18:00Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lisätiedot:Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi
Sat
3.2
10:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - ME
Padel Club Finland Pietarsaari, Pietarsaari
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Benjamin Strengell 0442419168Benjamin.strengell@padelclub.fi
Sunday, 4.2.2024
Sun
4.2
06:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - ME/NE
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluNaiset E - sunnuntai 4.2 klo 10:30-14:30Miehet E - sunnuntai 4.2 klo 14:30-18:30Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lisätiedot:Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi
Friday, 9.2.2024
Fri
9.2
18:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - Mixty Harraste
Padel Club Finland Pietarsaari, Pietarsaari
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Benjamin Strengell 0442419168Benjamin.strengell@padelclub.fi
Saturday, 10.2.2024
Sat
10.2
06:00
- Sun
11.2
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Itä - NE/ME/NC/MC/Mixty Harraste
Padel Club Finland Pirkkola, Helsinki , Padel Club Finland Myllypuro, , Padel Club Finland Tammisto,
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluNaiset E - lauantai 10.2 klo 14:00-18:00 MYLLYPUROMiehet E - lauantai 10.2 klo 16:00-20:00 PIRKKOLAMixty Harraste - sunnuntai 11.2 klo 10:00-14:00 PIRKKOLANaiset C - sunnuntai 11.2 klo 10:00-14:00 MYLLYPUROMiehet C - sunnuntai 11.2 klo 10:30- 14:30 TAMMISTOKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi  
Sat
10.2
06:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - MD/ND
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluMiehet D - lauantai 10.2 klo 10:00-14:00Naiset D - lauantai 10.2 klo 14:00-18:00Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lisätiedot:Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi
Friday, 16.2.2024
Fri
16.2
06:00
- Sun
18.2
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Itä - ND/MD/NC/MC/Mixty Kokeneet
Padel Club Finland Pirkkola, Helsinki , Padel Club Finland Myllypuro, , Padel Club Finland Tammisto,
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluMixty Kokeneet - perjantai 16.2 klo 17:00-21:00 MYLLYPUROMiehet D - lauantai 17.2 klo 10:00-14:00 MYLLYPURONaiset D - lauantai 17.2 klo 14:00-18:00 MYLLYPURONaiset C - sunnuntai 18.2 klo 10:00-14:00 PIRKKOLAMiehet C - sunnuntai 18.2 klo 10:00-14:00 TAMMISTOKunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua.  Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Lisätiedot: Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi 
Fri
16.2
18:00
3h
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - NE
Padel Club Finland Pietarsaari, Pietarsaari
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024    Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä!   Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!  Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.     Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertour  Kilpailusäännöt  Osakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua.   Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä.  Osakilpailun hinta 24/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.    Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä!  Benjamin Strengell 0442419168Benjamin.strengell@padelclub.fi
Saturday, 17.2.2024
Sat
17.2
06:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - PK Länsi - ME/NE
Padel Club Finland Kilo, Espoo
NED Raspberry Strong Winter TourPadel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour 2023 – 2024  Kahdeksan kilpailuluokkaa, 27 paikkakuntaa, sadoittain turnauksia ja jopa 15 000 € arvoinen palkintopöytä! Toista kertaa järjestettävä Padel Club Finlandin ja Padel Tampereen Winter Tour on talven 2023–2024 ylivoimaisesti suurin harrastepelaajille suunnattu padelturnaus – Winter Touria pelataan talven aikana jopa 27:llä paikkakunnalla ja se huipentuu maaliskuussa pelattavaan finaaliturnaukseen!  Pelin henki on tuttu – pelaajat ympäri Suomea kilpailevat paikallisturnauksissa reilun kolmen kuukauden ajan, keräten pisteitä oman sarjansa rankingiin. Talven päätteeksi kunkin paikkakunnan parhaat onnistujat jokaisesta sarjasta kutsutaan maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliturnaukseen kamppailemaan huikeasta, jokaisen sarjan voittajaparille jaettavasta 1000 euron pääpalkinnosta. Finaaliturnauksessa jaossa on siis huima 8000 € palkintopotti ja kaikki talven kilpailut mukaan lukien palkintopöydän arvo nousee yhteensä jopa 15 000 euroon!Winter Tourissa on aktiivisen kilpailemisen lisäksi kyse yhdessäolosta ja hyvästä pelifiiliksestä, joten mukaan turnauksiin kannattaa lähteä, vaikka kisakokemusta ei olisikaan vielä kertynyt.   Lue lisää: https://padelclub.fi/wintertourKilpailusäännötOsakilpailut pelataan lähtökohtaisesti kahdeksan parin suoralla kaaviolla, Golden Point -säännöllä ja niin, että mahdollinen kolmas erä ratkaistaan Super Tie Breakilla. Paikkakunnasta riippuen turnauksia voidaan järjestää myös esimerkiksi 12- tai 16 parin kaaviolla. Winter Tourilla ottelut pelataan peräkkäin, pienellä juomatauolla. Jokaiselle osallistuvalle parille on luvassa takuuna vähintään kaksi ottelua. Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Yksi osakilpailu kestää noin 3-4 tuntia riippuen osallistujien määrästä. Osakilpailuiden aikatauluMiehet E - lauantai 17.2 klo 10:00-14:00Naiset E - lauantai 17.2 klo 14:00-18:00Kunkin osakilpailun kaaviot, aikataulut ja ottelukentät ovat nähtävissä padelutionin-kisasivulla viimeistään turnausta edeltävänä iltana. Toivomme pelaajien saapuvan pelipaikalle viimeistään 15 minuuttia ennen ensimmäistä omaa ottelua. Osakilpailun hinta28/hlö, joka maksetaan paikan päällä ennen oman ottelun alkamista.   Winter Tourille osallistumiseen ei vaadita aiempaa kilpailutaustaa, kilpailulisenssiä tai seurajäsenyyttä! Lisätiedot:Ella Forsblom050 3585455 ella.forsblom@padelclub.fi Mikko Alapappila050 3610061mikko.alapappila@padelclub.fi
Sat
17.2
10:00
NED Raspberry Strong Winter Tour - Pietarsaari / Nykarleby - MD & ND