Padel House Liiga

Padel House Liiga by Padelution

Padel House ry järjestää sarjamuotoisen Liigan kaiken tasoisille naisille ja miehille. Liiga muodostuu 4-5 parin lohkoista (lohkomäärä on rajaton) ja parit jaetaan pelitason mukaan eri lohkoihin.

Jokaisella parilla on aina noin viisi viikkoa aikaa pelata oman lohkonsa pelit (3-4 ottelua), jonka jälkeen lohkon voittajat nousevat yhden tason ja lohkon viimeinen tippuu yhden tason. Tarvittaessa nostamme/laskemme pareja useamman lohkon kerralla, jotta lohkot pysyvät aina mahdollisimman tasaisina.

HUOM! Liiga jatkuu jokaisen kierroksen jälkeen (myös kesätauon jälkeen) samoilla pareilla ilman erillistä ilmoittautumista. Ilmoitattehan Liigan yhteyshenkilölle (yhteystiedot lopussa) aina hyvissä ajoin ennen seuraavaa kierrosta, mikäli ette voi jatkaa tai olette vaihtamassa peliparia.

Liigaan voi liittyä milloin tahansa. Pelipari lisätään aina pelitason mukaan seuraavaan alkavaan kierrokseen. Mikäli pelipari on sijoitettu täysin väärään lohkoon, pyrimme korjaamaan asian ennen kierroksen alkua tai viimeistään seuraavalle kierrokselle.

Hinta ja pelipaikka

Padel House ry:n jäsenille ei ole lainkaan osallistumismaksua. Maksat peliparisi kanssa ainoastaan puolet kenttävuorosta.
Mikäli et ole Padel House ry:n, Liigan osallistumismaksu on 60€/pelaaja/kalenterivuosi.

Tästä linkistä voit liittyä Padel House ry:n jäseneksi

Pelit on pelattava Padel Housessa ja pelaajien vastuulla on varata sekä pelata lohkon kaikki pelit jokaisen kierroksen loppuun mennessä.

Tästä linkistä voit varata pelivuorosi

Otteluiden pistelasku ja sarjapisteet

Ottelut pelataan normaalilla pistelaskulla täysillä erillä, paras kolmesta systeemillä. Voittoon vaaditaan siis kaksi voitettua erää. Kolmannen erän voi halutessaan myös pelata super-tiebreakina (tiebreak 10 pisteeseen).

Ottelu ei voi päättyä tasapeliin, eli ottelun voittaa se pari, joka johtaa peliajan loppuessa. Näin ollen suosittelemme varaamaan vähintään 1,5 tunnin vuoron. Jokaisesta otteluvoitosta saa 3 pistettä ja hävitystä ottelusta saa 1 pisteen.

Mikäli lohkon päätyttyä useampi joukkue on samoissa pisteissä, ratkaistaan sijoitus seuraavasti:

1) keskinäiset ottelut
2) keskinäisten otteluiden erien erotus
3) keskinäisten otteluiden pelien erotus
4) keskinäisten otteluiden voitettujen erien määrä
5) keskinäisten otteluiden voitettujen pelien määrä
6) Padel House arpoo.

Jos pelipari ei pelaa yhtään ottelua ja ilman erillistä syytä, heidät voidaan poistaa Liigan seuraavalta kierrokselta.

Tulosten ilmoittaminen

Ottelun voittaja ilmoittaa tuloksen heti ottelun päätyttyä. Kukin kierros päättyy viimeisenä pelipäivänä kello 23:59. Tulos tulee olla syötettynä Padelution-palveluun siihen mennessä. Tuloksia ei pysty syöttämään enää kierroksen päätyttyä.

Liigan aikataulut

10.kierros: 16.11-31.12.2021
11.kierros: 5.1-9.2.2022
12. kierros: 12.2-19.3.2022

Yhteyshenkilö

Mikko Rouvala (mikko@padelhouse.fi / 050 912 9678)

Now active
Upcoming
The sign up for the next Round will be opened later.